MAB4 Matemaattisia malleja

Esimerkkien kuvat suurenevat klikkaamalla. Pohjatietona on hyvä tutustua käyttöliittymään esimerkiksi ohjatun kierroksen nspire.fi/opi avulla.

Koordinaattien lukeminen kuvaajalta

Funktion piirtäminen onnistuu Kuvaajat -sovelluksessa. Kuvaajalle saa lisättyä pisteen kuvan valikosta tai vaihtoehtoisesti 5.0-versiosta alkaen pikanäppäimellä P. Pisteen koordinaatteja saa muokattua kaksoisklikkaamalla, jolloin pistettä voi käyttää funktion arvojen tai vaikkapa nollakohtien tutkimiseen.

 

Pisteen voi asettaa myös suoraan kuvaajien tai koordinaattiakseleiden leikkauspisteisiin. Mikäli pisteen koordinaatit ovat piilossa, koordinaatit saa esille hiiren oikean valikosta valitsemalla Koordinaatit ja yhtälöt.

Suoran yhtälön määrittäminen yhtälöparina

Suoran yhtälön kertoimet voi määrittää esimerkiksi yhtälöparin avulla kuvan mukaisesti.

Suoran yhtälön määrittäminen graafisesti

Suoran yhtälön määrittäminen graafisesti onnistuu lisäämällä pisteet koordinaatistoon ja lisäämällä suora kulkemaan kyseisten pisteiden kautta. Mikäli yhtälö on aluksi piilossa, sen saa näkyviin hiiren oikean valikosta.

Juuret ja logaritmit

Juuret ja logaritmit löytyvät matematiikkamalleista. Voit myös kirjoittaa näppäimistöltä

  • ln() = luonnollinen logaritmi
  • log() = kymmenkantainen logaritmi 

Käyrän sovittaminen ja sovitekäyrän lauseke

Pistejoukkoon saa sovitettua käyrän Data&Tilastot -sovelluksessa:

  • Kirjoita tiedot taulukkoon
  • Nimeä sarakkeet
  • Lisää Data&Tilastot sovellus uudelle sivulle tai jaa näyttö kahteen osaan
  • Valitse akselit klikkamalla 
  • Sovita käyrä Data&Tilastot sovelluksen valikosta Analysoi > Regressio

Tiedot tallentuvat kyseisen tehtävän sisällä käytettäväksi kaikissa sovelluksissa. Näet listan tallentuneista tiedoista painamalla VAR-nappia. Merkintä stat.RegEqn(x) tarkoittaa viimeisintä sovitefunktiota.

Esimerkkitehtäviä